Tekstit kopioitu Nurkkalan ensimmäisestä blogista, joka myöhemmin lopetti toimintansa meistä johtumattomista syistä.
Ja oikeastihan nämä tekstit pitäisi olla tässä juuri toisinpäin, eli siis vanhin on alimmaisena, uusin ylimpänä. Mutta näköjään Kuvataiteilija ei osaa laittaa niitä tähän oikeinpäin. Pahoittelen, aloittakaa alhaalta, jos ette ole näihin aiemmin tutustuneet.
Ja oikeastihan nämä tekstit pitäisi olla tässä juuri toisinpäin, eli siis vanhin on alimmaisena, uusin ylimpänä. Mutta näköjään Kuvataiteilija ei osaa laittaa niitä tähän oikeinpäin. Pahoittelen, aloittakaa alhaalta, jos ette ole näihin aiemmin tutustuneet.
---
sunnuntai, 17. toukokuu 2009
Nurkkalan kevät.
Tänä vuonna kevääseen, tai kai nyt saa sanoa jo kesään, herättiin
innokkaan odotuksen vallassa. Allekirjoittanut oli saanut päähänsä
rakentaa elämänsä ensimmäisen kukkapenkin. En ole koskaan pitänyt
itseäni kummoisena viherpeukalona ja sitä, että sisällä ruukkukasvit
ovat menestyneet kohtuullisen hyvin, olen pitänyt lähinnä onnekkaana
sattumana. Viime keväänä olimme kuitenkin Karin kanssa sopineet, että
yksi kesä katsellaan mitä mistäkin nousee, mitä täällä kasvaa ja mikä
kukkii missäkin. Sitten vasta päätämme mitä pihalle tehdään. Ja kyllähän
niitä kukkia sitten nousikin! Vaikka mistä, rappujen alta, vierestä,
takaa, keskeltä nurmikenttää, aidan sisältä, vanhan kukkapenkin
vierestä, muutama jopa itse penkistä, puun alta, grillin takaa... Oman
mausteensa ihmettelyyn toi se, että meistä kumpikaan ei tunnista kukista
edes murto-osaa. Muutamat ystävämme ovat olleet suureksi avuksi tässä
salapoliisityössä, joka jatkuu nyt toista vuotta, kiitos teille!
Kevät aloitettiin kuitenkin moottorisahan ja haravan avulla. Koirat keksivät kaikessa viisaudessaan reitin, josta pääsivät kadulle. Olin kuvitellut, että eivät ne tiheän kuusiaidan välistä tahdo pujotella. Mutta vapauden huuma kevään kynnyksellä voitti ja isoimmasta pienimpään koirat luikertelivat niin ahtaista väleistä naapureita kiusaamaan, ettei sinne itsellä ollut mitään asiaa. Näin ollen verkkoa oli pakko ostaa lisää. Mutta koska aita oli tiheä, oli verkon laittaminen paikoilleen mahdotonta. Sain sitten neronleimauksen ja pyysin Karia kera moottorisahan avukseni. Kuusiaita sai komean pystykarsinnan pihan puolelta!
Kadulle päin aita näyttää entiseltään, aivan yhtä rumalta kuin tähänkin saakka. Emmehän toki tahtoneet riistää ohikulkijoilta kauhistelemisen riemua. Lisäksi tahdomme kantaa ylpeänä vielä parin vuoden ajan "kylän rumimman aidan titteliä". Tälle tuskin voittajaa ihan pienessä ihmeessä löytyy. Mutta koska aita on tosiaan aikanaan lähdössä Aleksandramme hyötykäyttöön, ei sillä niin väliä miltä se pihaan päin loppuajan näyttä. Ja jos minulta kysytään, niin nyt se on jopa kauniimpi kuin ennen. Verkko saatiin lisättyä, koirat pysyvät taas pihassa ja piha suureni monta, monta neliötä. Lisäksi kylvin oksien alta paljastuneelle alueelle maisemointikukkaseosta ja Valkoapilaa. Siemenet ovat itäneet hyvin, joten toivottavasti kesällä saamme nauttia kukkaloistosta!
Kun kukat alkoivat nostaa päätään nurmen seasta muutama viikko sitten, aloitimme Karin kanssa kukkapenkin rakentamisen. Homma menee näin: Heidi kulkee edellä ja etsii pieniä kukan alkuja. Kari tulee perässä lapion kanssa ja kaivaa talteen Heidin näyttämät rehut. Kun kukkia on kasassa sylillinen, mennään entisen navetan kohdalle ja poistetaan nurmikko. Kaivetaan ja puhdistetaan paikka, kaadetaan upouudet mullat kuoppaan ja Heidi istuttaa kukat uuteen hienoon kukkapenkkiin. Näin penkkiä on rakennettu nyt kolmisen viikkoa.
Tällä hetkellä näyttää sille, että siirto on onnistunut ja kukat lähtivät kasvamaan. Tänään siirrettiin viimeiset, nyt en usko enää kukkia ainakaan nurmikolta löytyvän. Ja nurmikkokin alkaa näyttää sille kuin meillä olisi erittäin paljon myyriä. Kukkapenkki on kasvanut kolminkertaiseksi tuon kuvan ottamisen jälkeen ja kaikki kuvassa olevat kukat ovat nauttineet uuteen multaan pääsystä. Nimiä näille kukkapenkin uusille asukkaille ei vielä ole, mutta jos tunnistat jonkun, kerro tietosi vaikka kommenttien kautta!
Lisäksi istutin yhden kukkapenkillisen kukkasipuleita entisen navetan vastakkaiseen nurkkaan. Nada näki kuinka askartelin sipuleiden kanssa, ihmetteli hommaani kovasti ja kun olin saanut urakkani päätökseen päätti Nada auttaa minua ja kaivaa sipulit ylös. Olen istuttanut kyseiset sipulit penkkiin nyt kolmesti. Miltei joka kerta ollessamme ulkona Nada tuo minulle erittäin onnellisena uuden sipulin "katso mamma mitä mä löysin, tää tippui sulta!" ja viputtaa saparohäntäänsä. Jostain syystä en usko sipulinen selvinneen pienen brasilialaisen käsittelystä, joten taidan heittää hyvästit ihanille maahan piilottamilleni kukkasille. Osa sipuleista löytyy myös pitkin nurmikkoa ripoteltuina, pureskeltuina, möhjöisinä epämääräisinä palloina, ilmeisesti eivät maistu kovin hyvälle. Jos tästä penkistä mitään nousee, pidän sitä melko suurena ihmeenä!
Päätin myös virkistää muutamalla uudella kivikkokasvilla kukkapenkkini viereen jäävää edellisen asukkaan kasaamaa kiviröykkiötä.
Ja koska koirat rakastavat juoksemista ja koska he erityisesti rakastavat tämän kiviröykkiön yli hyppäämistä, ponnistamista uudesta penkistäni, olemme päättäneet aidata vanhan navetan pohjan kokonaan. Aidan sisälle jäävä alue pyhitetään kokonaan kasveille, kukille ja hyötypuutarhalle. Alue ei ole iso, mutta minä en tahdo ylityöllistää itseäni koko kesäksi kukkien ja kasvimaan takia. Haaveilen kuitenkin kasvihuoneesta, joka hakemistaan jo odottaakin. Kasvihuone tulee niin ikään näiden aitojen sisään. Koko muu osa pihaa jää sitten koirien temmellyskentäksi. Kun kukat kasvavat rauhassa "häkissään" ei minun tarvitse enää olla vahtimassa, ettei vain kukaan astu kukkapenkkiin ja saavat koirat kirmata sydämensä kyllyydestä.
Tänään tapahtui myös yksi hyvin suuri ihme: Nurkkalan nurmikko ajettiin ensimmäistä kertaa noin kymmenen vuoden tauon jälkeen! Lupaamme kuitenkin, että seuraava nurmikon ajaminen tapahtuu hieman pienemmällä aikavälillä kuin edellinen, naapureiden ei tarvitse odottaa seuraavaa kymmentä vuotta uusintaa!
Tulkaa pistäytymään!
Aurinkoisin terkuin,
-Heidi
Kevät aloitettiin kuitenkin moottorisahan ja haravan avulla. Koirat keksivät kaikessa viisaudessaan reitin, josta pääsivät kadulle. Olin kuvitellut, että eivät ne tiheän kuusiaidan välistä tahdo pujotella. Mutta vapauden huuma kevään kynnyksellä voitti ja isoimmasta pienimpään koirat luikertelivat niin ahtaista väleistä naapureita kiusaamaan, ettei sinne itsellä ollut mitään asiaa. Näin ollen verkkoa oli pakko ostaa lisää. Mutta koska aita oli tiheä, oli verkon laittaminen paikoilleen mahdotonta. Sain sitten neronleimauksen ja pyysin Karia kera moottorisahan avukseni. Kuusiaita sai komean pystykarsinnan pihan puolelta!
Kadulle päin aita näyttää entiseltään, aivan yhtä rumalta kuin tähänkin saakka. Emmehän toki tahtoneet riistää ohikulkijoilta kauhistelemisen riemua. Lisäksi tahdomme kantaa ylpeänä vielä parin vuoden ajan "kylän rumimman aidan titteliä". Tälle tuskin voittajaa ihan pienessä ihmeessä löytyy. Mutta koska aita on tosiaan aikanaan lähdössä Aleksandramme hyötykäyttöön, ei sillä niin väliä miltä se pihaan päin loppuajan näyttä. Ja jos minulta kysytään, niin nyt se on jopa kauniimpi kuin ennen. Verkko saatiin lisättyä, koirat pysyvät taas pihassa ja piha suureni monta, monta neliötä. Lisäksi kylvin oksien alta paljastuneelle alueelle maisemointikukkaseosta ja Valkoapilaa. Siemenet ovat itäneet hyvin, joten toivottavasti kesällä saamme nauttia kukkaloistosta!
Kun kukat alkoivat nostaa päätään nurmen seasta muutama viikko sitten, aloitimme Karin kanssa kukkapenkin rakentamisen. Homma menee näin: Heidi kulkee edellä ja etsii pieniä kukan alkuja. Kari tulee perässä lapion kanssa ja kaivaa talteen Heidin näyttämät rehut. Kun kukkia on kasassa sylillinen, mennään entisen navetan kohdalle ja poistetaan nurmikko. Kaivetaan ja puhdistetaan paikka, kaadetaan upouudet mullat kuoppaan ja Heidi istuttaa kukat uuteen hienoon kukkapenkkiin. Näin penkkiä on rakennettu nyt kolmisen viikkoa.
Tällä hetkellä näyttää sille, että siirto on onnistunut ja kukat lähtivät kasvamaan. Tänään siirrettiin viimeiset, nyt en usko enää kukkia ainakaan nurmikolta löytyvän. Ja nurmikkokin alkaa näyttää sille kuin meillä olisi erittäin paljon myyriä. Kukkapenkki on kasvanut kolminkertaiseksi tuon kuvan ottamisen jälkeen ja kaikki kuvassa olevat kukat ovat nauttineet uuteen multaan pääsystä. Nimiä näille kukkapenkin uusille asukkaille ei vielä ole, mutta jos tunnistat jonkun, kerro tietosi vaikka kommenttien kautta!
Lisäksi istutin yhden kukkapenkillisen kukkasipuleita entisen navetan vastakkaiseen nurkkaan. Nada näki kuinka askartelin sipuleiden kanssa, ihmetteli hommaani kovasti ja kun olin saanut urakkani päätökseen päätti Nada auttaa minua ja kaivaa sipulit ylös. Olen istuttanut kyseiset sipulit penkkiin nyt kolmesti. Miltei joka kerta ollessamme ulkona Nada tuo minulle erittäin onnellisena uuden sipulin "katso mamma mitä mä löysin, tää tippui sulta!" ja viputtaa saparohäntäänsä. Jostain syystä en usko sipulinen selvinneen pienen brasilialaisen käsittelystä, joten taidan heittää hyvästit ihanille maahan piilottamilleni kukkasille. Osa sipuleista löytyy myös pitkin nurmikkoa ripoteltuina, pureskeltuina, möhjöisinä epämääräisinä palloina, ilmeisesti eivät maistu kovin hyvälle. Jos tästä penkistä mitään nousee, pidän sitä melko suurena ihmeenä!
Päätin myös virkistää muutamalla uudella kivikkokasvilla kukkapenkkini viereen jäävää edellisen asukkaan kasaamaa kiviröykkiötä.
Ja koska koirat rakastavat juoksemista ja koska he erityisesti rakastavat tämän kiviröykkiön yli hyppäämistä, ponnistamista uudesta penkistäni, olemme päättäneet aidata vanhan navetan pohjan kokonaan. Aidan sisälle jäävä alue pyhitetään kokonaan kasveille, kukille ja hyötypuutarhalle. Alue ei ole iso, mutta minä en tahdo ylityöllistää itseäni koko kesäksi kukkien ja kasvimaan takia. Haaveilen kuitenkin kasvihuoneesta, joka hakemistaan jo odottaakin. Kasvihuone tulee niin ikään näiden aitojen sisään. Koko muu osa pihaa jää sitten koirien temmellyskentäksi. Kun kukat kasvavat rauhassa "häkissään" ei minun tarvitse enää olla vahtimassa, ettei vain kukaan astu kukkapenkkiin ja saavat koirat kirmata sydämensä kyllyydestä.
Tänään tapahtui myös yksi hyvin suuri ihme: Nurkkalan nurmikko ajettiin ensimmäistä kertaa noin kymmenen vuoden tauon jälkeen! Lupaamme kuitenkin, että seuraava nurmikon ajaminen tapahtuu hieman pienemmällä aikavälillä kuin edellinen, naapureiden ei tarvitse odottaa seuraavaa kymmentä vuotta uusintaa!
Tulkaa pistäytymään!
Aurinkoisin terkuin,
-Heidi
---
keskiviikko, 25. helmikuu 2009
Yläkerran pikkuveski.
Pitkään ja hartaasti rakenneltu ja kauan kaivattu yläkerran pikkuveski on viimeinkin valmis!
Tältä kaikki näytti alussa:
Kuva on ajalta ennen meitä. Taitaa olla otettu silloin, kun kävimme ensimmäistä kertaa Nurkkalaan tutustumassa. Tähän väliiin mahtuu paljon tapahtumia, jotka johtivat siihen, että ravasimme yli vuoden alakerrassa vessassa. Kengät jalkaan ja menoksi-periaatteella, osan vuodesta jopa ulkokautta kiertäen. Mutta niistä olettekin jo lukeneet (ja jotka eivät ole, voivat näihin surullisen kuuluisiin katastrofitunnelmiin nyt palata aiempien merkintöjen parissa), joten en ala niitä tässä kertaamaan.
Nyt oli kuitenkin korkea aika saada ylöskin vessa, joten tartuimme toimeen.
Aluksi poistimme vesikalusteet ja muovimaton. Lattian koko karmeus paljastui.
Tämän jälkeen oli mentävä läpi seinästä, joka oli nykyistä "varastokäytävää" vasten (ylemmässä kuvassa takana oikealla). Tämä siksi, että tahdoimme pienentää vessaa pitkästä ja kapeasta lyhyeksi ja kapeaksi. Perälle jäävään tilaan on kuitenkin jatkossakin päästävä jostain kulkemaan. Jonain päivänä ko. tila yhdistetään vaatehuoneeseen, joka nykyisestä varastosta tulee.
Sama seinä kuvattuna varaston ovelta eteisestä päin jo purettuna.
Kun takaseinässä oli reikä, pystyimme levyttämään vessan halutun kokoiseksi. Kari villoitti seinän takapuolelta.
Seuraavaksi oli vuorossa piipun käsittelyä. Seinä piti tasoittaa, hioa ja pohjamaalata.
Tämän jälkeen lattian pääsi vesieristämään.
Jonka jälkeen allekirjoittanut pääsi maalaamaan piipun.
Maalatun seinän kuivuttua alkoi projektin vaikein ja aikaavievin urakka: laatoitus!
Vessan jokainen seinä on johonkin suuntaan vino. Tämä tarkoitti suurta määrää kirosanoja ja seinien mukaan vinoon leikattavia laattoja. Laatoittamiseen kului aikaa monta kertaa se määrä, jonka olimme siihen suunnitelleet menevän. Lisäksi yksi laatikollinen seinälaattoja piti käydä hakemassa lisää, koska alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen takaseinä ei ollutkaan siinä mihin sen piti tulla. Laatoitus tehtiin vessan seinissä olleiden muovitapettien päälle, koska ne olivat riittävän hyvin kiinni seinissä.
Tästä kuvasta näkyy hyvin, kuinka vinossa seinät ovat. Laatat ovat suorassa sekä vaakaan että pystyyn.
Ikuisuuksilta tuntuneen ajan päästä olimme tilanteessa, jossa sai soittaa putkimiehelle "tuletko laittamaan vesikalusteet?". Laatat oli saumattu ja jäimme odottamaan liimojen kuivumista.
Lopuksi laitoimme paikoilleen naulakot, hyllyt, pistorasian ja valaisimen.
Vihdoinkin valmista! No ei ihan, katto on tekemättä, mutta se tulee sitten ajallaan, emmekä nyt enää anna sen häiritä. Ja peilikin puuttuu, mutta se johtuu vain allekirjoittanutta vaivaavasta perfektionismista, peili tulee, kunhan Se Oikea sattuu kohdalle.
Ulkopuolelta katsottuna oven vasemmalle puolelle jäi kolo, johon laitoimme hyllyt.
Kuvassa näkyy hyvin myös kullanvärinen piippu.
Olen todella tyytyväinen aikaansaannokseemme kahdesta syystä. Ensinnäkin: meillä on yläkerrassa vihdoinkin vessa. Ja toiseksi: olemme saaneet ensimmäisen tilan kodistamme valmiiksi. Vaikka vessa on pienen pieni, luo se uskoa ihmeellisellä tavalla siihen, että jonain päivänä saamme valmiiksi muutakin!
-Heidi
Tältä kaikki näytti alussa:
Kuva on ajalta ennen meitä. Taitaa olla otettu silloin, kun kävimme ensimmäistä kertaa Nurkkalaan tutustumassa. Tähän väliiin mahtuu paljon tapahtumia, jotka johtivat siihen, että ravasimme yli vuoden alakerrassa vessassa. Kengät jalkaan ja menoksi-periaatteella, osan vuodesta jopa ulkokautta kiertäen. Mutta niistä olettekin jo lukeneet (ja jotka eivät ole, voivat näihin surullisen kuuluisiin katastrofitunnelmiin nyt palata aiempien merkintöjen parissa), joten en ala niitä tässä kertaamaan.
Nyt oli kuitenkin korkea aika saada ylöskin vessa, joten tartuimme toimeen.
Aluksi poistimme vesikalusteet ja muovimaton. Lattian koko karmeus paljastui.
Tämän jälkeen oli mentävä läpi seinästä, joka oli nykyistä "varastokäytävää" vasten (ylemmässä kuvassa takana oikealla). Tämä siksi, että tahdoimme pienentää vessaa pitkästä ja kapeasta lyhyeksi ja kapeaksi. Perälle jäävään tilaan on kuitenkin jatkossakin päästävä jostain kulkemaan. Jonain päivänä ko. tila yhdistetään vaatehuoneeseen, joka nykyisestä varastosta tulee.
Sama seinä kuvattuna varaston ovelta eteisestä päin jo purettuna.
Kun takaseinässä oli reikä, pystyimme levyttämään vessan halutun kokoiseksi. Kari villoitti seinän takapuolelta.
Seuraavaksi oli vuorossa piipun käsittelyä. Seinä piti tasoittaa, hioa ja pohjamaalata.
Tämän jälkeen lattian pääsi vesieristämään.
Jonka jälkeen allekirjoittanut pääsi maalaamaan piipun.
Maalatun seinän kuivuttua alkoi projektin vaikein ja aikaavievin urakka: laatoitus!
Vessan jokainen seinä on johonkin suuntaan vino. Tämä tarkoitti suurta määrää kirosanoja ja seinien mukaan vinoon leikattavia laattoja. Laatoittamiseen kului aikaa monta kertaa se määrä, jonka olimme siihen suunnitelleet menevän. Lisäksi yksi laatikollinen seinälaattoja piti käydä hakemassa lisää, koska alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen takaseinä ei ollutkaan siinä mihin sen piti tulla. Laatoitus tehtiin vessan seinissä olleiden muovitapettien päälle, koska ne olivat riittävän hyvin kiinni seinissä.
Tästä kuvasta näkyy hyvin, kuinka vinossa seinät ovat. Laatat ovat suorassa sekä vaakaan että pystyyn.
Ikuisuuksilta tuntuneen ajan päästä olimme tilanteessa, jossa sai soittaa putkimiehelle "tuletko laittamaan vesikalusteet?". Laatat oli saumattu ja jäimme odottamaan liimojen kuivumista.
Lopuksi laitoimme paikoilleen naulakot, hyllyt, pistorasian ja valaisimen.
Vihdoinkin valmista! No ei ihan, katto on tekemättä, mutta se tulee sitten ajallaan, emmekä nyt enää anna sen häiritä. Ja peilikin puuttuu, mutta se johtuu vain allekirjoittanutta vaivaavasta perfektionismista, peili tulee, kunhan Se Oikea sattuu kohdalle.
Ulkopuolelta katsottuna oven vasemmalle puolelle jäi kolo, johon laitoimme hyllyt.
Kuvassa näkyy hyvin myös kullanvärinen piippu.
Olen todella tyytyväinen aikaansaannokseemme kahdesta syystä. Ensinnäkin: meillä on yläkerrassa vihdoinkin vessa. Ja toiseksi: olemme saaneet ensimmäisen tilan kodistamme valmiiksi. Vaikka vessa on pienen pieni, luo se uskoa ihmeellisellä tavalla siihen, että jonain päivänä saamme valmiiksi muutakin!
-Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti