Tekstit kopioitu Nurkkalan ensimmäisestä blogista, joka myöhemmin lopetti toimintansa meistä johtumattomista syistä.
Ja oikeastihan nämä tekstit pitäisi olla tässä juuri toisinpäin, eli siis vanhin on alimmaisena, uusin ylimpänä. Mutta näköjään Kuvataiteilija ei osaa laittaa niitä tähän oikeinpäin. Pahoittelen, aloittakaa alhaalta, jos ette ole näihin aiemmin tutustuneet.
Ja oikeastihan nämä tekstit pitäisi olla tässä juuri toisinpäin, eli siis vanhin on alimmaisena, uusin ylimpänä. Mutta näköjään Kuvataiteilija ei osaa laittaa niitä tähän oikeinpäin. Pahoittelen, aloittakaa alhaalta, jos ette ole näihin aiemmin tutustuneet.
---
sunnuntai, 16. joulukuu 2007
Purkamista II
Kuva on talon kadun puoleisesta päädystä, ehkä pahiten pehmenneestä paikasta. Julkisivulaudatkin olivat niin pehmeitä, että irtosivat säleinä ilman kummempaa voimankäyttöä. Alin hirsi on pehmeä koko matkalta ja seuraavakin yhdestä kohdasta reilun metrin matkalta.Aikaisemmin puretusta poiketen tällä sivulla hirren alla on bitumieristettä, mutta se ei ole auttanut koska sokkelimuurin muodosta johtuen vesi on päässyt valumaan julkisivulta hirren ja vesieristeen väliin.
Talon pyörätietä vastaan olevalla julkisivulla oli sen sijaan todella iloinen yllätys. Nimittäin sillä sivulla on muista poiketen tuuletusrako julkisivulaudoituksen ja hirsien välissä. Tämän ansiosta julkisivusta valuva vesi on mennyt suurimmaksi osaksi maahan eikä betonin päälle. Lisäksi betonin ja hirren välissä oli vesieristettä. Tämän ansiosta hirret ovat päässeet kuivumaan ja näin ollen alimmainenkin hirsi oli koko matkalta kova!
Tämä säästää meille kengityskustannuksissa todella huomattavan summan ja kertoo selkeää kieltä siitä kuinka tärkeää kosteussuojauksen lisäksi on järjestää puurakenteelle toimiva tuuletus, joka mahdollistaa veden haihtumisen rakenteista. Mitään loogista selitystä sille, että miksi vain yksi sivu talosta on tehty näin emme keksineet.
Nyt talosta on alimmat hirret näkyvissä kaikista paikoista mistä niihin pääsee käsiksi. Saldo on seuraava: kolmelta seinältä on vaihdettava alin hirsi kokonaan ja sen lisäksi kahdelta seinältä on vaihdetta toista hirttä osittain. Olimme henkisesti varautuneet vaihtamaan kaksi alinta hirttä kokonaan, joten tässä suhteessa projekti on osoittautumassa kevyemmäksi kuin odotimme. Huomatkaa paikallisten kauhuteinien töhrimä postin välivarastolaatikko ja peittomaalattu, aikanaan töhritty kohta seinässämme.
Tekemistä toki riittää tästä huolimatta. Katsoimme sisääntulokuistin alle ja näky oli jopa aavistuksen pelottava.
Alareunassa näkyvät vaakasuuntaiset puut ovat kuistin lattiaa kannattelevia hirsiä. Niistä ylöpäin nousee tukipuut, jotka välittävät lattan kuormat hirsille. Hirret lepäävät molemmista päistään betonisen sokkelimuurin päällä. Sokkelimuuri on painunut niin voimakkaasti toisesta reunastaan, että tukipuut ovat kallistuneet ja kuistin ja talon välinen laudoitus on rakoillut voimakkaasti.
Kuistia tukevassa betonimuurissa näkyy myös voimakkaasta painumisesta johtuva halkeama.
Kuinka tämä sitten korjataan?
Ensinnäkin kuistin painuminen johtuu todennäköisesti siitä, että sen ympärillä ei ole riittävää routaeristystä. Koska kuisti on kylmä rakenne maa on päässyt jäätymään ja sulamaan sen ympärillä ja alla kontrolloimattomasti ja sen seurauksena kuistin perustukset ovat pikkuhiljaa painuneet syvemmälle. Painuma on silmämääräisesti arvioituna luokkaa 5-7 senttimetriä.
Korjaustoimenpiteenä tulemme suorittamaan seuraavan: kaivamme kuistin perustusten ympäriltä maata auki noin 1,5 metrin matkalta noin puolen metrin syvyyteen. Sinne asennamme routaeristeet, jotka jatkossa estävät maan jäätymisen kuistin alla. Tämän jälkeen avaamme kuistin rakenteet sitältäpäin ja heikennämme niitä tarvittaessa kontrolloidusti poistamalla mahdollisia ristikkäistuentoja. Sen jälkeen tunkkaamme kuistin oikeaan asentoonsa ja kiilaamme sen oikeaan korkeusasemaan käyttäen vesieristettä betonin päällä ja painekyllästettyä puuta kosteuskestävyyden maksimoimiseksi. Tämä tapahtuu tulevana kesänä jos kattoremontin lisäksi ehdimme tai todennäköisemmin sitä seuraavana. Työjärjestyksen kannalta tämä on ongelma: uutta kattoa kuistin päälle ei kannata tehdä ennekuin se on oikeassa asennossa ja muodossa. Talon asuinosan katto on kuitenkin korjattava tulevana kesänä, joten saattaa käydä niin että teemmekin kuistien katot myöhemmin niiden runkojen korjauksen jälkeen.
Seuraavaksi alkaa alakerrassa parin seinän rakenteen aukaisu niiden muokkausmahdollisuuksien selvittämiseksi. Jos aikaa on niin teemme sitä tulevalla viikolla iltaisin, viimeistään kuitenkin joululomalla. Päivitystä tulee heti sen jälkeen, joten pysykää kanavalla!
-Kari
---
lauantai, 15. joulukuu 2007
Purkamista
Kuvassa alimpana vihreäksi maalattu betoninen sokkelimuuri, jonka päällä hirret siis makaavat ilman kosteuseristystä. Tämän vuoksi hirsiin on päässyt vuosien saatossa kehittymään kosteassa puussa viihtyvien lahottajasienten valtakunta, joka on syönyt puun lujuuden. Kosteuden määrästä kertoo myös laudoituksen ja näkyvissä olevan hirren välissä oleva vanha tervapaperi. Paperi on kosteudesta laikukas ja oli rakenteeltaan niin heikkoa, että lähes hajosi omasta painostaan kun poistimme pintalautoja.
Paljastuneista hirsistä selvittelimme vaurioiden laajuutta sorkkaraudalla (tuttavallisesti "kaveri").
Alimmaisesta hirrestä kaveri haukkasi syvään ja tuntui siltä, että kohtuullisella vaivalla olisin saanut louhittua hirrestä läpi kellariin saakka. Seuraava hirsi oli pääosin tervettä puuta, vain yhdestä kohdasta noin metrin matkalta se tuntui pehmeältä. Erittäin hyviä uutisia kokonaisuutta ajatellen siis. Runko sisäpihan puolelta on pääosin kuunnossa ja tarkoittaa sitä, että kengitysoperaatio tulee olemaan kohtuullisen helppo. Huomenna avaamme kadun puolelta päätyseinän ja nyt aukaistua sisäseinää vastaavaan pitkän ulkoseinän.
Lopuksi Heidin tyylinäyte raivaushommista. Puskat pitää poistaa kengityksen tieltä, joten sahan on vielä vähän laulettava. Ja olihan meillä paikalla laaduntarkkailija Brasiliasta saakka :-)
Näihin kuviin ja tunnelmiin päättyy ensimmäisen purkupäivän raportti Nurkkalan tilalta.
Lisää huomenna.
-Kari
---
keskiviikko, 5. joulukuu 2007
Elämää muuttolaatikoissa.
Voin kertoa, että muutto oli aivan karmea! Suuret kiitokset vielä kerran kaikille mukana auttamassa olleille. Apunne oli korvaamatonta. KIITOS! Minä lupasin etten muuta enää ikinä. Ja kun näin ihanaan taloon on päässyt, niin ei paljon kannatakaan muuttaa. Lupasin asua täällä ainaki sata vuotiaaksi. Katsotaan miten käy, olen pitkäikäisestä suvusta...
Ensin meillä näytti Pyhtäänkorventiellä Vantaalla tältä:
Ja nyt meillä näyttää täällä ihan samalta! Paitsi että puolet tavaroista piti jälleen kerran varastoida. Elämä muuttolaatikoiden keskellä olisi varmaan ihan kivaa, jos löytäisi edes alusvaattensa jostain. Tietytsti ainahan voi ostaa uusia ja sitten taas uusia ja sitten taas uusia... Tänään saimme vihdoinkin pyykinpesukoneen käyttökuntoon. Sillekään kun ei oikein ollut paikkaa.
Olemme aidanneet koko pihan koiria varten. Ja sekös se synnyttää suunnatonta riemua nelijalkaisissa perheenjäsenissämme. Leikkimisen ja rieuhumisen määrää ei voi sanoilla kuvata.
Tälläistä meillä täällä tänään! Tulka toki moikkaamaan jos liikutte lähistöllä. Oikeanpuoleinen ovi.
-Heidi
---
torstai, 1. marraskuu 2007
Suunnitelmia ja uusia suunnitelmia.
Alussa kuvittelin, että nyt, kerrankin, on todellakin tilaa piirtää unelmiensa keittiö. Olin maalaillut taivaanrantaan kuvia, mitä kaikkea mahtavaa saisinkaan mahtumaan näin upeaan tilaan. Karu totuus löi vastaan heti ensimmäisen suunnielmani kohdalla. Ei se keittiö niin valtava sitten olekaan. Jokainen seinä on jossain määrin kummallisen mittainen (ja turha kai edes kuvitella että tuollaisessa talossa olisi yhtään suoraa seinää...). Jokaisella seinällä on joku aukko, ikkuna tai ovi. Koita siinä sitten saada mahtumaan tilaan jotain järkevää. Ensimmäinen piirrokseni paljasti minulle karun totuuden. Sain mahtumaan siihen kokonaista kolme yläkaappia! Pyörittelin silmiäni, ei voi olla totta. Mutta kyllä se oli. Tila on toki hyvän kokoinen, iso jopa, mutta lukuisat reiät seinissä tosiaan syövät tilaa kaapeilta.
Tänään suunnittelu on siinä pisteessä, että olemme valmiit kaatamaan seiniä, pienentämään vessaa ja laittamaan yhden kulkuaukon kokonaan kiinni ja avaamaan oven toiseen kohtaan. En halua kaapistoja ruokahuoneen puolelle, astianäyttely lasivitriinissä ei ole meidän juttumme.
Tällä hetkellä huone joka on eteisen jälkeen (kuvassa siihen on piirretty ruokapöytä) on täysin käyttämätön. Huoneesta kuljetaan ainostaan keittiöön. Minä en halua jättää näin suurta huonetta käyttämättä. Siksi siitä on tarkoitus tulla ruokailutilamme. Tästä tilasta myöskin avataan uudestaan ovi olohuoneeseen. Tämän oven joku on joskus sulkenut ja piilottanut katseilta.
WC, joka näkyy kuvassa pienenee puolella(kuvassa katkoviivalla nykyinen koko), jos vain suunnitelmamme on toteutuskelpoinen. Tämä WC:n seinän siirto avaisi hyviä mahdollisuuksia keittiölle. Tiskarin tahdon nostaa ehdottomasti laatikon päälle, tästä kerroinkin jo alempana. Ihastuin ideaan loputtoman paljon asuessamme Joensuussa. Kuten monet jo tietävätkin, siellä saimme tehdä erääseen asuntoon täydellisen remontin. Tämä kyseinen keittiöremontti onnistui yli odotusten ja oli loistavaa harjoitusta tulevaisuutta varten. Kyseisen keittiön yksi onnistuneimpia ratkaisuja oli juuri tiskikoneen nostaminen pois lattialta. Ei sillä, että siinä keitiössä olisi monikaan asia jäänyt harmittamaan (muuta kuin se, että se piti jättää sinne kun muutti pois). Tiskikoneen jälkeen kuvassa näkyy tiskipöytä ja sen jälkeen hella. Uuni tulee olemaan kalusteisiin upotettavaa mallia ja se hakee vielä paikkaansa. Pienesti jo haaveilin senkin sijoittamisesta korkeammalle, mutta en tiedä onko se tarpeellista kuitenkaan. Tiskikone voittaa tämän kamppailun jos vain toisen saan ylemmäs. Tiskari on kuitenkin se, joka on käytössä päivittäin. Hellan jälkeen kuvaan on piirretty tasoa, jonka jälkeen tuleekin ikkuna ja toinen murheenkryyni tässä suunnitelmassa. Ikkuna on matalla, kuten arvata saattaa. Mietin josko laskisimme vain yksinkertaisesti työtasoa alemmas ja sitten ikkunan jälkeen taas nostaisimme sen normaalille korkeudelle. Ajatus ei kuitenkaan miellytä minua kovinkaan paljon. Ninpä sain idean penkistä, jonka tahdon ikkunan alle. Penkin alle tulisi kaksi isoa vetolaatikkoa, joihin mahtuisi uskomaton määrä tavaraa. Penkki mukavine tyynyineen olisi keittiössä ennen kaikkea kaunis. Ja tottakai meillä täytyy olla paikka kolmelle innokkaalle keittiöapurille. Tästä Wendy, Dali ja Dina voisivat myös seurata pihan tapahtumia (vaikka siinä tulee kyllä käymään niin, että Dali valloittaa sen penkin yksin ja makaa siinä onnellisena)!
Penkin jälkeen olisi taas työtasoa, jonka jälkeen olisi vielä jääkaappi ja pakastin(tällä kohden on nykyisin ovi olohuoneeseen). Siinä sitten onkin oikeastaan kaikki mitä keittiöömme tahdon. Yläkaappeja tulisi vain tiskipöydän puoleiselle seinälle, vastakkaiselle seinälle suunnittelin paria avohyllyä. Arvoitukseksi oikeastaan jää enää se, miten käytän hyödykseni toisen nurkkakaapin, kahta karuselliä tuskin kukaan tarvitsee.
-Heidi
---
keskiviikko, 31. lokakuu 2007
Keittiösuunnittelua.
Se mitä meille sitten ikinä tuleekaan on vielä arvoitus. Hieman piirtämistä hankaloittaa se tosiasia, että emme ole vielä päässeet Taloon. Muutto on vasta 24.11. (toivottavasti!!!) ja niin kauan kun emme ole paikanpäällä, emme voi olla varmoja mitoista joita meillä on.
Toisaalta, se mitä meille sitten ikinä tuleekaan on aivan varmasti miljoonia kertoja parempaa kuin tämä mitä siellä on nyt!
Mainittakoon, että tiskikone ei toimi ja sähköhella savuttaa. Jääkaappi kai toimii jotenkin (hyvinä päivinä, jos muistaa) ja jos talvella pitää tiskikaapin ovia kiinni, putket menee jäähän! Joten mikä tahansa muutos on positiivista.
Huomatkaa kuitenkin kuvassa näkyvä erittäin kaunis leveistä lankuista joskus ajanlaskun alussa tehty lankkulattia, kauniit hirsiseinät, jotka on jätetty näkyviin ja kaunis valkea katto, jonka edellinen omistaja oli ystävällisesti kaivanut esiin kaikkien karmeuksien alta. Nämä kauniit puitteet ansaitsevat seurakseen jotain muuta, kuin harmaata tasaisuutta ja ankeutta.
-Heidi
---
maanantai, 22. lokakuu 2007
Ongelmia ja ratkaisuja.
Talon kriittiset ongelmat ovat lahonneet alahirret ja huonokuntoinen
katto. Nämä kaksi ongelmaa eivät liity rakenteellisesti
toisiinsa.Onneksi, koska silloin asiat olisivat todella huonosti (ja
tietty emme olisi taloa ostaneetkaan).
Alimmat hirret ovat saaneet kosteutensa kahdella eri tavalla. Pääasiallinen kosteusaltistus on tullut talon betonista sokkelimuuria pitkin veden noustua kapillaarisesti betonin sisällä hirteen asti. Hirren ja betonin välissä ei ole mitään estämässä betonista huokuvan kosteuden imeytymistä, joten hirsi on ollut hieman kosteana koko ajan. Tilannetta on pahentanut talossa oleva rakennevirhe. Sokkelimuuri on paikoitellen ulompana kuin ulkoverhouslaudoitus. Tämä mahdollistaa sen, että sateella seinään osuvan veden valuessa alas se ei tipukaan maahan vaan jää betonin pinnalle ja sitä kautta pääsee imeytymään hirteen. Vuosikymmeniä jatkuneena tällainen kosteusaltistus on saanut aikaan lahovaurioita alimmissa hirsissä sekä paikoitellen ulkoverhouslaudoituksessa.
Talossa on tiilikatto rakennusvuodelta, joka on siis jossain 1920 tienoilla. Tiili on erittäin hieno katemateriaali, mutta valitettavasti silläkin on mekaaninen kestoikä ja tämä katto on tullut kestoikänsä päähän jo jokin aika sitten. Modernin tiilikaton kestoiäksi lasketaan noin 50 vuotta, eli tämä katto on palvellut todella pitkään ja hyvin. Nytkin siitä pettäneet osat ovat pääosin katon taitteissa olevia peltejä, joiden puhkiruostumisesta johtuen vesi on päässyt kosketuksiin katon räystäiden puuosien kanssa. Ajalleen tyypilliseen tapaan tiilien alla on todennäköisesti aluskatteena tervattu päre, joka johtaa kyllä pienet vesimäärät pois lämpöeristeistä, mutta ei kestä vuosikausia jatkuvaa säännöllistä kastumista.
Ei, talossa ei ole kosteusvaurioita sisällä. Ei, talossa ei ole hometta. Kukaan (mukaanlukien me) ei ole löytänyt sitä sieltä ja molempia on viimeksi etsineet ammattilaiset muutama vuosi sitten.
Kuinka nämä ongelmat sitten korjataan?
Hirsitalojen rungoille voidaan tehdä ns. kengitys. Se on hurja operaatio, jossa pehmenneet hirret poistetaan ja korvataan joko terveillä hirsillä tai muulla korvaavalla rakenteella esim. betonin päälle laitettavan kosteutta eristävän bitumikerroksen päälle tehtävällä normaalilla puisella pystyrungolla ja lämpöeristeillä. Julkisivuverhouksen uusimisen jälkeen korjausta ei näe päällepäin kummassakaan tapauksessa, joten päätös tehdään kustannus- ja koulukuntaperusteisesti. Emme ole vielä päättäneet mitä tekniikkaa meidän talossamme käytetään. Lopuksi talolle lisätään peltiset helmat, jotka ohjaavat seinää pitkin valuvan veden betonimuurin ohi ja tippumaan maahan talon vierelle.
Katon korjaaminen on myös aikamoinen operaatio. Vanhat tiilet pitää irroittaa ja lappaa pois niin, että niitä rikkoutuu mahdollisimman vähän. Ajattelimme käyttää ne myöhemmin muihin projekteihin. Sen jälkeen puretaan pois alla olevat rakenteet niin pitkälle, että päästään lämpöeristeiden ulkopintaan saakka. Sitten tarkastetaan näin paljastuneet kantavat rakenteet ja eristeet kosteusvaurioiden varalta, korjataan ne, täydennetään mahdollisesti painuneet lämpöeristeet ja lisätään eristeiden ulkopintaan huokoinen puukuitulevy, joka kiinnittyy vanhoihin kattoristikoihin. Levy tulee toimimaan uuden tuuletusraon alapintana. Puukuitulevyn päälle naulataan kattoristikoiden suuntaisesti soirot, joiden päälle asennetaan aluskate. Aluskatteen päälle soirojen kohdalle naulataan laudat soirojen suuntaisesti, joiden päälle naulataan uuden katteen tarvitsemat rakenteet. Peltikatolle tulee tiheä laudoitus raakaponttilaudasta tai tiilen alle ruoderimat tiilen vaatimalla välillä. Lopuksi talo kruunataan uudella katteella.
Väsäilen myöhemmin poikkileikkauksia näistä rakenteista, niin pääsevät maallikotkin vähän paremmin jyvälle siitä mitä insinööri höpisee.
Ohessa kuva yhdestä vauriosta. Hurjalta näyttää, mutta hätään ei ole syytä. Katon taitteen vuoto ei ole koskaan ulottunut seinään asti, koska seinässä ei ole värivaihteluita tai valuvan veden jälkiä. Näin ollen vauriot rajoittuvat vain räystäsrakenteeseen ja ovat helposti korjattavissa.
Nämä kuvatut korjausoperaatiot ovat ehdollisia sille, että meidän talomme rakenteet vastaavat yleisesti aikakaudella käytettyjä. Jos sieltä löytyykin jotain muuta, niin suunnitelmia pitää muutella lennossa. Ja se tekee tästä hommasta erityisen mielenkiintoista ja haastavaa!
-Kari
Alimmat hirret ovat saaneet kosteutensa kahdella eri tavalla. Pääasiallinen kosteusaltistus on tullut talon betonista sokkelimuuria pitkin veden noustua kapillaarisesti betonin sisällä hirteen asti. Hirren ja betonin välissä ei ole mitään estämässä betonista huokuvan kosteuden imeytymistä, joten hirsi on ollut hieman kosteana koko ajan. Tilannetta on pahentanut talossa oleva rakennevirhe. Sokkelimuuri on paikoitellen ulompana kuin ulkoverhouslaudoitus. Tämä mahdollistaa sen, että sateella seinään osuvan veden valuessa alas se ei tipukaan maahan vaan jää betonin pinnalle ja sitä kautta pääsee imeytymään hirteen. Vuosikymmeniä jatkuneena tällainen kosteusaltistus on saanut aikaan lahovaurioita alimmissa hirsissä sekä paikoitellen ulkoverhouslaudoituksessa.
Talossa on tiilikatto rakennusvuodelta, joka on siis jossain 1920 tienoilla. Tiili on erittäin hieno katemateriaali, mutta valitettavasti silläkin on mekaaninen kestoikä ja tämä katto on tullut kestoikänsä päähän jo jokin aika sitten. Modernin tiilikaton kestoiäksi lasketaan noin 50 vuotta, eli tämä katto on palvellut todella pitkään ja hyvin. Nytkin siitä pettäneet osat ovat pääosin katon taitteissa olevia peltejä, joiden puhkiruostumisesta johtuen vesi on päässyt kosketuksiin katon räystäiden puuosien kanssa. Ajalleen tyypilliseen tapaan tiilien alla on todennäköisesti aluskatteena tervattu päre, joka johtaa kyllä pienet vesimäärät pois lämpöeristeistä, mutta ei kestä vuosikausia jatkuvaa säännöllistä kastumista.
Ei, talossa ei ole kosteusvaurioita sisällä. Ei, talossa ei ole hometta. Kukaan (mukaanlukien me) ei ole löytänyt sitä sieltä ja molempia on viimeksi etsineet ammattilaiset muutama vuosi sitten.
Kuinka nämä ongelmat sitten korjataan?
Hirsitalojen rungoille voidaan tehdä ns. kengitys. Se on hurja operaatio, jossa pehmenneet hirret poistetaan ja korvataan joko terveillä hirsillä tai muulla korvaavalla rakenteella esim. betonin päälle laitettavan kosteutta eristävän bitumikerroksen päälle tehtävällä normaalilla puisella pystyrungolla ja lämpöeristeillä. Julkisivuverhouksen uusimisen jälkeen korjausta ei näe päällepäin kummassakaan tapauksessa, joten päätös tehdään kustannus- ja koulukuntaperusteisesti. Emme ole vielä päättäneet mitä tekniikkaa meidän talossamme käytetään. Lopuksi talolle lisätään peltiset helmat, jotka ohjaavat seinää pitkin valuvan veden betonimuurin ohi ja tippumaan maahan talon vierelle.
Katon korjaaminen on myös aikamoinen operaatio. Vanhat tiilet pitää irroittaa ja lappaa pois niin, että niitä rikkoutuu mahdollisimman vähän. Ajattelimme käyttää ne myöhemmin muihin projekteihin. Sen jälkeen puretaan pois alla olevat rakenteet niin pitkälle, että päästään lämpöeristeiden ulkopintaan saakka. Sitten tarkastetaan näin paljastuneet kantavat rakenteet ja eristeet kosteusvaurioiden varalta, korjataan ne, täydennetään mahdollisesti painuneet lämpöeristeet ja lisätään eristeiden ulkopintaan huokoinen puukuitulevy, joka kiinnittyy vanhoihin kattoristikoihin. Levy tulee toimimaan uuden tuuletusraon alapintana. Puukuitulevyn päälle naulataan kattoristikoiden suuntaisesti soirot, joiden päälle asennetaan aluskate. Aluskatteen päälle soirojen kohdalle naulataan laudat soirojen suuntaisesti, joiden päälle naulataan uuden katteen tarvitsemat rakenteet. Peltikatolle tulee tiheä laudoitus raakaponttilaudasta tai tiilen alle ruoderimat tiilen vaatimalla välillä. Lopuksi talo kruunataan uudella katteella.
Väsäilen myöhemmin poikkileikkauksia näistä rakenteista, niin pääsevät maallikotkin vähän paremmin jyvälle siitä mitä insinööri höpisee.
Ohessa kuva yhdestä vauriosta. Hurjalta näyttää, mutta hätään ei ole syytä. Katon taitteen vuoto ei ole koskaan ulottunut seinään asti, koska seinässä ei ole värivaihteluita tai valuvan veden jälkiä. Näin ollen vauriot rajoittuvat vain räystäsrakenteeseen ja ovat helposti korjattavissa.
Nämä kuvatut korjausoperaatiot ovat ehdollisia sille, että meidän talomme rakenteet vastaavat yleisesti aikakaudella käytettyjä. Jos sieltä löytyykin jotain muuta, niin suunnitelmia pitää muutella lennossa. Ja se tekee tästä hommasta erityisen mielenkiintoista ja haastavaa!
-Kari
---
sunnuntai, 21. lokakuu 2007
Asiaan.
Kuvissa on huoneiden pinta-alat kohtuullisella tarkkuudella. Suluissa olevat tilat ovat sellaisessa kunnossa, että niitä ei voi käyttää syystä tai toisesta. Puuttuu vessanpönttöä, kiuasta tai muuta vastaavaa.
Punaisella viivalla olevat tilat on hirsirunkoista lämmintä tilaa ja mustalla viivalla normaalia puurunkoista puolilämmintä / kylmää tilaa. Magentalla viivalla on vedetty kiinteiden komeroiden ja vastaavien viivoja.
1. kerros
2. kerros
Käykäähän katsomassa!
Suunnitelmatasolla olemme tänään ihmetelleet keittön tulevaisuutta. Sitä emme vielä julkaise pahasti keskeneräisenä, mutta jossain vaiheessa se tulee katsottavaksi.
-Kari
---
lauantai, 20. lokakuu 2007
Uskomatonta...
Kyllä meillä on Koti.
Kyllä, me ollemme todellakin ostaneet Talon.
Kyllä, me todellakin voimme tehdä siitä omannäköisemme.
Kyllä, me saamme päättä kaikesta!
Olemme niin innoissamme, ettemme varmaan pysy koko tulevaa kuukautta nahoissamme. Jokaisen huoneen kohdalta käydään jo nyt keskusteluja mitä mihinkin laitetaan ja mitä mistäkin tulee. Kari pääsi lempparipuuhaansa ja sai Insinööreillä oman Kodin parissa muutaman tunnin. Piirsi ystävällisesti meidän kaikkien iloksi pohjakuvat johonkin järkevään muotoon (tänne ne ovat tulossa, kunhan ehtivät!). Heidi on vain haaveillut. Ja niitä haaveitahan riittää... Yhtä paljon kuin huoneita! Ja pikkaisen ylikin.
-Heidi
---
perjantai, 19. lokakuu 2007
Alkufiilikset.
Maailmaa kulkiessani on tullut asuttua jos jonkinlaisessa yksiöstä neliöön ja sinkkuilusta, parisuhteen kautta poikamieskommuuniin. Ja samaan aikaan aina jollakin tasolla kaivannut sitä omaa paikkaa.
Oma paikka haki muotoaan pitkään. Aina siinä on kuitenkin ollut yksi asia ylitse muiden ja se on ollut Projekti. Talo pitää joko tehdä itse alusta alkaen tai sitä päästä muokkaamaan oman näköisekseen omien tarpeiden ja halujen mukaan. Kaikenlaisia talonraatoja tuli katsasteltua "sillä silmällä". Ajatukset kulkivat radoilla: 'Tuon saisi halvalla ja siihen voisi tehdä sitä, tätä ja tuota ja sitten olisi hyvä'. Ei kuitenkaan ollut ikinä varaa tai sijainti oli huono, talo oli läpimätä, homeessa tai jotain muuta oli vialla.
Selailin viimeisen vuoden nettipalstoja laiskan säännöllisesti katsastellen mahdollisia projekteja. Muutamien perään tuli soiteltuakin, mutta jokin niissä aina mätti. Säännönmukaisesti projektit olivat jossain peräkylän perukassa ja lähinaapuri oli kaatunut lato, jossa asuu rotta perheineen ja kavereineen. Kaupungin mukavuuksiin tottuneena ajatus vierastutti ja ne kohteet jäivät. Vastaavasti kaupungissa olevien hinnat olivat aina niin korkealla, että normaalilla työnteolla ei voisi kuvitellakaan ottavansa sellaista lainamäärää.
Poikkeus kuitenkin vahvisti säännön.(mistähän tuokin lausahdus on peräisin...) Lahdesta löytyi myynnissä oleva projekti, jossa tuntui olevan kaikki kohdallaan paitsi hinta oli aavistuksen yläkanttiin. Lähdettiin kuitenkin katsomaan uteliaisuudesta. Kuten Heidi yllä kirjoitti se tuntui heti kodikkaalta ja omalta. Onhan se ränsistynyt, joo. Katto vuotaa, seinistä on maalit varisseet jo viime vuosituhannella, ikkunat on 20 -luvulta ja alimmainen hirsivarvi pehmennyt kosteuseristämätöntä betonisokkelia vasten muhiessaan. Asiaa tuntemattomalle talo on kauhistus ja näyttää täydelliseltä katastrofilta. Meidän silmissämme se on tuleva koti.
Teimme talosta agressiivisen tarjouksen, joka oli yli 30% alle pyyntihinnan. Täydelliseksi järkytykseksemme myyjä hyväksyi sen ja aloimme epäuskoisena ajatella asiaa tarkemmin. Kiertelimme pankeissa kyselemässä lainaa ja kaikista näytettiin vihreää valoa. Kiinteistö oli pankkien mielestä hyvä sijoitus, kunhan sen vain peruskorjaa. Ja meiltähän se onnistuu, joten uskalsimme ottaa riskin ja tehdä projektista kaupat.
Minulle Nurkkala on valtava potentiaali, mahdollisuus päästä toteuttamaan itseään omalla alallaan, omaksi hyväksi. Fiilis on äärimmäisen hieno ja odotan seuraavilta parilta vuodelta tekemisen iloa, onnistumisen elämyksiä sekä luonnollisesti vastapainoksi (ja realistisesti) myös takaiskuja ja pettymyksiä. Vanha talo tulee näyttämään meille hyvät ja huonot puolensa joka asiassa opetellessamme yhteisen elämän sääntöjä.
Projekti tulee olemaan mielenkiintoinen ja hyvin opettavainen, joten pysykää kanavalla!
-Kari
---
perjantai, 19. lokakuu 2007
Alku.
Heidi keksi ehkä noin kahdeksan vuotiaana, että haluaa isona asua keltaisessa mansardikattoisesa talossa. Heidi kuljeskeli ja haaveili, katseli taloja ja haaveili. Jokaisen silmää miellyttävän talon kohdalla Heidi pysähtyi ja mietti, kuinka ihanaa siinä olisikaan asua. Sitten isona.
Mutta talon piti olla keltainen. Ehdottomasti. Ja mansardi piti olla. Ehdottomasti. Heidi kuitenkin sisäisti jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että "ainahan sen voi maalata". Niinpä kuljeskelu jatkui ja haaveilu kasvoi.
Heidi tapasi Karin. Haaveesta puhuttiin heti. Haave kasvoi ja voimistui. Kari innostui Heidin haaveesta ja jakoi se mielellään. Matkalla Haave muutti välillä muotoaan, vääntyili ja kääntyili. Mutta keltainan pysyi. Ja mansardi.
Lehtiä luettiin, nettiä selattiin. Katseltiin, haaveiltiin, unelmoitiin, harjoiteltiin. Aloitettiin alusta. Pysähdyttiin tuijottamaan. Haaveiltiin lisää. Haave kasvoi entisestään. Piti saada Projekti. Kodin ei tarvinnut olla valmis. Sen piti ennenkaikkea Tuntua hyvälle. Siinä piti olla tunnelmaa. Sen piti olla kaunis. Sen piti olla keltainen ja siinä piti olla mansardi. Kari ja Heidi halusivat rakentaa, remontoida, maalata, repiä, puunata. laittaa ja fiksata. Piti saada itsensä näköinen. "Kaheli pariskunta", monet naureskelivat. Heidi ja Kari kuitenkin haaveilivat.
Sitten, eräänä syyskuisena päivänä kuului taas tietokoneelta huuto.
"Tule katsomaan, taas löyty meidän talo!" Ja Heidi tuli. Kuvat olivat kummallisia. Epätarkkoja ja sekavia. Pohjapiirroksesta ei ymmärtänyt mitään. Silti jotain liikahti. Kaksi päivää soitettiin kiinteistövälittäjälle. Monta pitkää päivää odotettiin, että päästiin katsomaan.
Ja siinä se oli! Se oli täydellinen! Se oli rakkautta ensi silmäyksellä! Molemmat huokailivat, kulkivat, katsoivat ja huokailivat. Niin kaunis. Niin tunnelmallinen. Niin keltainen. Niin projekti. Ja mansardi. Kari ja Heidi loivat toisiinsa mä-tiedän-mitä-sä-ajattelet-katseita. Kulkivat lisää ja huokailivat lisää. Kiinteistövälittäjän retalekin ymmärsi olla hiljaa ja antoi Talon puhua meille. Talo kuiski molemmille "Koti!". Kun viimein tuli aika lähteä pois Heidi lupasi Talolle, että tulee vielä takaisin.
Automatkalla puhuttiin kuin Talo olisi jo oma. "Sitten kaadetaan se kuusi siitä pihasta!"
Piti kuitenkin jarruttaa. Piti saada rahaa. Piti saada työtä. Piti saada varmuus. Heidi menetti yöunensa ja Kari hermonsa (Heidiin, kun se aina vaan valvoi!). Hetkittäin näytti jo pahalle. Näytti sille, että Heidi ei voisikaan pitää lupaustaan Talolle. Kuitenkin, kuin ihmeen kaupalla, kaikki järjestyi! Kaikki kääntyi parhain päin.
Tänään meillä on Koti. Se on keltainen. Se on Projekti. Ja siinä on mansardi. Ja Heidistä tuli iso.
-Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti