Tekstit kopioitu Nurkkalan ensimmäisestä blogista, joka myöhemmin lopetti toimintansa meistä johtumattomista syistä.
Ja oikeastihan nämä tekstit pitäisi olla tässä juuri toisinpäin, eli siis vanhin on alimmaisena, uusin ylimpänä. Mutta näköjään Kuvataiteilija ei osaa laittaa niitä tähän oikeinpäin. Pahoittelen, aloittakaa alhaalta, jos ette ole näihin aiemmin tutustuneet.
Vuoden 2010 postauksista Vuodatus hävitti kokonaan myös kuvat. Yritän etsiä ne tähän ja lisätä tekstin sekaan myöhemmin takaisin.
Ja oikeastihan nämä tekstit pitäisi olla tässä juuri toisinpäin, eli siis vanhin on alimmaisena, uusin ylimpänä. Mutta näköjään Kuvataiteilija ei osaa laittaa niitä tähän oikeinpäin. Pahoittelen, aloittakaa alhaalta, jos ette ole näihin aiemmin tutustuneet.
Vuoden 2010 postauksista Vuodatus hävitti kokonaan myös kuvat. Yritän etsiä ne tähän ja lisätä tekstin sekaan myöhemmin takaisin.
---
tiistai, 30. maaliskuu 2010
Mosaiikkia
Olen vihdoin saanut valmiiksi (tai niin valmiiksi, kuin nyt tässä
vaiheessa vain voi) vuoden kestäneen urakan nimeltään mosaiikki.
Kaikki alkoi siitä, että alakerrassa olohuoneen nurkassa on iso pyöreä betonilaatta. Samanlainen joka jäi Aleksandramme alle. Tämä toinen betonilaatta sijaitsee Aleksandran takana hormin vieressä. Siinäkin on joskus ollut tulisija, luultavasti pönttöuuni. Mietimme mitä tälle betonilaatalle teemme, koska se ikävästi erottuu lankkulattiastamme, eikä tälläinen betoninen harmaa möhkäle ole mikään varsinainen huoneen kaunistus. Selvää oli, että jotain oli keksittävä. Päätin, että taiteilen tälle paikalle mosaiikin. Laattaa ei kannattanut lähteä kaivamaan poiskaan ja mosaiikki on juuri meille sopiva persoonallinen ratkaisu.
Kari mittasi betonilaatan tarkasti ja siitä piirrettiin pahville "muotti", johon suunnittelin kuvan.
Kun kuva oli suunniteltu ja tähän pahvimuottiin maalattu oli aika hankkia tarpeeksi sävyiltään sopivia kaakeleita. Tämä olikin helpommin sanottu kuin tehty. Keltaisia, oransseja ja punaisia ei niin vain löydykään. Suomalaiset rakastavat sinistä, harmaata ja vaalean vihreää, jota kirpparit ja kiepparit ovat pullollaan. Keräilin kirpputoreilta jämäkaakeleita ja kolusin ystäviltä kylppärirempasta jääneitä laatikonpohjia. Huhuilin punaisen perään turuilla, toreilla, foorumeilla ja ties missä. Kunnes viimein kokeilin onneani Lahden Kaakelissa. Täältä löysin viimeiset puuttuvat palaset ja pääsin aloittamaan työni.
Kuvan päälle leikattiin pala rappausverkkoa. Itse työ oli hyvin yksinkertaista. Kaakeli pahvin väliin, vasaralla palasiksi ja sitten vain asettelua ja sopivat palat sopiviin kohtiin kiinni kuumaliimalla. Pitkää pinnaa, paljon kuumalimaa, laastareita, palaneita ja terävän kaakelinreunan haavoille viiltämiä sormiahan työ toki vaatii.
Työ eteni hitaasti ja selkä kipeytyi monesti, mutta nautin sen tekemisestä silti!
Silmät laitoin kivistä, joita tulee vielä lisää eteisemme lattiaan. Muuten koko kuva on tehty kaakelinpalasilla.
Työasennotkaan eivät aina olleet siitä ergonomisimmasta päästä, mutta inspiraation iskiessä en antanut sen häiritä. Monesti mukana oli myös brasilialainen työnjohtajamme vahtimassa työn laatua.
Aurinko on valmis!
Taustaksi laitan vielä ruskeaa kaakelia, jota tulee myös keittiöön. Ja tuleehan lankkulattiastamme myös tummanruskea. Mutta sen aika ei ole vielä. Ensin mosaiikki irroitetaan rappausverkkoineen pahvista ja kiinnitetään olohuoneen nurkkaan laastilla. Sitten pääsen laittamaan taustan ruskeat kaakelit paikoilleen. Toimiessani näin pääsen varmistamaan kuvan muodon sopivuuden sitä odottavaan paikkaan. Miksen sitten tehnyt koko kuvaa suoraan lattiaan? Koska näin edes osan aikaa työasento on ollut muutakin kuin epämukavaa lattialla könöttämistä. En usko, että polvet tai selkä olisivat kestäneet koko kuvan tekemistä suoraan paikalleen. Toiseksi näin sain kuvasta tehtyä juuri haluamani kaltaisen, maalaus näkyi rappausverkon läpi ja kaakeleiden asettelu oli helppoa.
Suuret kiitokset kaakeleista Sepolle, joka säästää aina kaiken, Terhille perheineen sekä Lahden Kaakelin ihanalle henkilökunnalle, jotka ystävällisesti lahjoittivat loput puuttuvat palaset käyttööni!
Työhönsä tyytyväinen,
Heidi
Kaikki alkoi siitä, että alakerrassa olohuoneen nurkassa on iso pyöreä betonilaatta. Samanlainen joka jäi Aleksandramme alle. Tämä toinen betonilaatta sijaitsee Aleksandran takana hormin vieressä. Siinäkin on joskus ollut tulisija, luultavasti pönttöuuni. Mietimme mitä tälle betonilaatalle teemme, koska se ikävästi erottuu lankkulattiastamme, eikä tälläinen betoninen harmaa möhkäle ole mikään varsinainen huoneen kaunistus. Selvää oli, että jotain oli keksittävä. Päätin, että taiteilen tälle paikalle mosaiikin. Laattaa ei kannattanut lähteä kaivamaan poiskaan ja mosaiikki on juuri meille sopiva persoonallinen ratkaisu.
Kari mittasi betonilaatan tarkasti ja siitä piirrettiin pahville "muotti", johon suunnittelin kuvan.
Kun kuva oli suunniteltu ja tähän pahvimuottiin maalattu oli aika hankkia tarpeeksi sävyiltään sopivia kaakeleita. Tämä olikin helpommin sanottu kuin tehty. Keltaisia, oransseja ja punaisia ei niin vain löydykään. Suomalaiset rakastavat sinistä, harmaata ja vaalean vihreää, jota kirpparit ja kiepparit ovat pullollaan. Keräilin kirpputoreilta jämäkaakeleita ja kolusin ystäviltä kylppärirempasta jääneitä laatikonpohjia. Huhuilin punaisen perään turuilla, toreilla, foorumeilla ja ties missä. Kunnes viimein kokeilin onneani Lahden Kaakelissa. Täältä löysin viimeiset puuttuvat palaset ja pääsin aloittamaan työni.
Kuvan päälle leikattiin pala rappausverkkoa. Itse työ oli hyvin yksinkertaista. Kaakeli pahvin väliin, vasaralla palasiksi ja sitten vain asettelua ja sopivat palat sopiviin kohtiin kiinni kuumaliimalla. Pitkää pinnaa, paljon kuumalimaa, laastareita, palaneita ja terävän kaakelinreunan haavoille viiltämiä sormiahan työ toki vaatii.
Työ eteni hitaasti ja selkä kipeytyi monesti, mutta nautin sen tekemisestä silti!
Silmät laitoin kivistä, joita tulee vielä lisää eteisemme lattiaan. Muuten koko kuva on tehty kaakelinpalasilla.
Työasennotkaan eivät aina olleet siitä ergonomisimmasta päästä, mutta inspiraation iskiessä en antanut sen häiritä. Monesti mukana oli myös brasilialainen työnjohtajamme vahtimassa työn laatua.
Aurinko on valmis!
Taustaksi laitan vielä ruskeaa kaakelia, jota tulee myös keittiöön. Ja tuleehan lankkulattiastamme myös tummanruskea. Mutta sen aika ei ole vielä. Ensin mosaiikki irroitetaan rappausverkkoineen pahvista ja kiinnitetään olohuoneen nurkkaan laastilla. Sitten pääsen laittamaan taustan ruskeat kaakelit paikoilleen. Toimiessani näin pääsen varmistamaan kuvan muodon sopivuuden sitä odottavaan paikkaan. Miksen sitten tehnyt koko kuvaa suoraan lattiaan? Koska näin edes osan aikaa työasento on ollut muutakin kuin epämukavaa lattialla könöttämistä. En usko, että polvet tai selkä olisivat kestäneet koko kuvan tekemistä suoraan paikalleen. Toiseksi näin sain kuvasta tehtyä juuri haluamani kaltaisen, maalaus näkyi rappausverkon läpi ja kaakeleiden asettelu oli helppoa.
Suuret kiitokset kaakeleista Sepolle, joka säästää aina kaiken, Terhille perheineen sekä Lahden Kaakelin ihanalle henkilökunnalle, jotka ystävällisesti lahjoittivat loput puuttuvat palaset käyttööni!
Työhönsä tyytyväinen,
Heidi
---
maanantai, 18. tammikuu 2010
Hei hei, herra Kuusi!
Uusi vuosi ja uudet kujeet. Ennen kuin kerron mitä Nurkkalassa
tänään tapahtui, tahdon pahoitella teille kaikille pitkää
hiljaiseloamme. On sattunut ja tapahtunut paljon, eikä pelkästään
mukavia asioita, vaikka toki niitäkin suurin osa. Alkukesästä Kari
satutti selkänsä äkkinäisesti. Selkä vaati pitkän sairasloman, jonka
aikana remontti oli ehdottomasti kiellettyjen asioiden listalla
ykkösenä. Joten Heidi raastoi ja repi uutta Kukkatarhaansa kuntoon, sai
kasvihuoneen ja kasvatti tomaatteja, maailman suurimpia kurkkuja (jotka
loppukesästä paljastuivatkin kesäkurpitsoiksi!) ja maisseja. Työt itse
talossa kuitenkin seisoivat. Selkä kipeytyi sairasloman loputtua vielä
pitkään kaikesta pitkäaikaista työskentelyä vaativasta hyvin helposti,
joten suosiolla annoimme remontin odottaa. Sitten tuli syksy, joka toi
mukanaan neljä pientä ja suloista koiravauvaa, jotka Dina ja Dali olivat
maailmaan saattaneet. Onnellisen perhetapahtuman yhteydessä menikin
sitten syksy nopeammin kuin koskaan ennen. Remontti sai odottaa
edelleen. Nyt olemme taas kasanneet itsemme ja työkalumme ja uusi vuosi
alkaa uudella innolla! Pyhästi lupaamme ja vannomme olevamme
aktiivisempia blogimmekin kanssa kuin viime vuonna!
Mutta nyt harmaaseen talvipäivään, joka tänään Nurkkalan yllä vallitsi.
Herra Kuusi, tuo koko pihamme keskeinen valtias, sai tänään väistyä ja antaa tilaa valolle ja avarammalle pihalle. Seuraa kuvakertomus kuusen matkasta ilmojen halki:
Aamulla Herra Kuusi seisoi vielä keskellä pihaa, tässä n.12 metrinen jättiläinen kuvattuna pohjoisen suunnalta.
Ja etelästä.
Kuten kuvat hyvin kertovat, kuusivanhuksemme ei ollut sieltä kauneimmasta päästä. Latvoja oli lukuisia, toinen kylki hieman kaljumpi kuin toinen ja lisäksi kuusi oli vinossa (joka tosin ei kuvista erotu). Kaikkein ikävintä oli kuitenkin kuusen sijainti keskellä pihaa. Jos se olisi kasvanut tontin reunalla, se olisi voinut jatkaa epätasaista kasvamistaan rauhassa, ikävä kyllä kuusi oli kuitenkin valinnut kasvupaikkansa toisin.
Kuusen kaataminen aloitettiin sillä, että usein ennenkin apinan virkaa toimittamassa nähty pikkuveljeni Antti kiipesi kuuseen saha hampaissaan ja teki aukon nostokoukulle.
Sitten paikalle saapui neliakselinen 55tonnin Krupp-autonosturi.
Nostokoukku heilautettiin kuuseen Antille, joka kiinnitti sen tukevasti rungon ympärille.
Täytyy sanoa, että tässä vaiheessa hirvitti jo ensimmäisen kerran. Oli melko hurjan näköistä, kun paksu ketju, jonka päässä on järeän näköinen koukku, heiluu ilmassa. Ehdin laskea kauhuissani moneenko ikkunaan ketju voi osua, ennen kuin Antti saa sen kiinni. Miten paljon kattotiiliä tippuu jos koukku osuu katolle ja minkäkokoisen reiän tuolla virityksellä voi saada eteisen seinään. Totuuden nimissä kerrottakoon, että ketju koukkuinen ei ollut missään vaiheessa edes lähellä osua taloon, allekirjoittanut nyt vain sattuu olemaan aavistuksen heikkohermoinen.
Tässä välissä Antti laskeutui pois kuusesta.
Sitten oli vuorossa itse kuusen katkaisu. Minä seisoin terassilla kynsiä purren ja jännitin tulevaa. Onneksi jossain vaiheessa sain muistutettua itseäni siitä, että niitä kuviakin voisi ottaa.
Kuusi nostettiin ilmaan (kanto kuvan oikeassa alakulmassa).
Ja minä pidätin hengitystäni kuusen lentäessä.
Tässä kuva ketjusta ja siitä miten se oli kuusen ympärillä.
Kuusi jätti taakseen luonnollisesti kannon ja järkyttävän tunteen pihan yhtäkkisestä kasvamisesta. Naapuri tuli sanomaan, että hänen keittiöönsä tuli yhtäkkiä sellainen tunne kuin joku olisi sytyttänyt valot. Emme olleet tajunneet miten paljon kuusi oli varjostanut paitsi omaa kotiamme ja pihaamme, mutta myös naapureita.
Kuusi laskeutui väliaikaisesti portaiden eteen.
Seurasi alaoksien karsimista, kuusen lyhentämistä moneen otteeseen tyvestä ja paljon jännitystä.
Eniten jännitystä tapahtumaan toi tuuli, joka pyöritti kuusta välillä hyvinkin villisti ilmassa, kun sitä nostettiin ja siirrettiin tyveä lähemmäs porttia, jotta kuusi saatiin mahtumaan pihatielle. Ja kyllä näyttivät ihmiset pieniltä kuusivanhuksemme alla.
Kari yritti ohjailla kuusta tyvestä (ei, Kari ei nosta kuusta, vaikka kuva niin antaakin olettaa).
Vihdoin kuusta oli saatu lyhennettyä tarpeeksi ja oli aika laskea kuusi maahan.
Kuusen monihaarainen latva, joka osoittautui vielä monihaaraisemmaksi kuin olimme osanneet kuvitellakaan.
Kun latvoja alettiin karsimaan pois tuntui, että niitä vain riittää ja riittää. Lopulta latvojen määrää oli mahdotonta laskea, koska jokainen oksa haarautui niin moneksi, ettemme enää pystyneet määrittelemään mikä on latvaa ja mikä ei.
Kuusen latvasta löytyi myös ennätysmäärä käpyjä. Lisäksi kuusi sisälsi komean kokoelman vanhoja harakan ja oravan pesiä.
Nyt totuttelemme uuteen valoisaan ja avaraan pihamme.
Huomiseksi jäi vielä siivoamista, havujen viemistä kaatopaikan puutarhajätteen keräyspisteeseen, polttokelpoisten oksien karsimista ja runkopölkkyjen paloittelua.
Minut yllätti tässä operaatiossa moni asia. Ensinnäkin tuulen äkkinäinen voimistuminen ja sen tuoma jännitys. Kun 12 metrinen ja neljä tonnia painava (nosturissa oli vaaka) kuusi pyörii edessä, se on aika villi näky. Toiseksi luulin, että operaatio olisi ollut jotenkin suurempi ja vaikeampi. Olin jännittänyt kuusen kaatamista etukäteen vaikka miten pitkän aikaa. Pelkäsin kaiken mahdollisen rikkoutuvan. Mutta yksikään omenapuun oksa ei saanut vaurioita, eikä edes Alppiruusu vahingoittunut, vaikka se kasvoi osittain jopa kuusen alla. Kolmanneksi, olin yllättynyt miten pian kaikki oli ohi. Koko operaatio kesti vain puolitoista tuntia.
Kiitokset Antille, Vekalle ja nosturikuskille!
-Heidi
Mutta nyt harmaaseen talvipäivään, joka tänään Nurkkalan yllä vallitsi.
Herra Kuusi, tuo koko pihamme keskeinen valtias, sai tänään väistyä ja antaa tilaa valolle ja avarammalle pihalle. Seuraa kuvakertomus kuusen matkasta ilmojen halki:
Aamulla Herra Kuusi seisoi vielä keskellä pihaa, tässä n.12 metrinen jättiläinen kuvattuna pohjoisen suunnalta.
Ja etelästä.
Kuten kuvat hyvin kertovat, kuusivanhuksemme ei ollut sieltä kauneimmasta päästä. Latvoja oli lukuisia, toinen kylki hieman kaljumpi kuin toinen ja lisäksi kuusi oli vinossa (joka tosin ei kuvista erotu). Kaikkein ikävintä oli kuitenkin kuusen sijainti keskellä pihaa. Jos se olisi kasvanut tontin reunalla, se olisi voinut jatkaa epätasaista kasvamistaan rauhassa, ikävä kyllä kuusi oli kuitenkin valinnut kasvupaikkansa toisin.
Kuusen kaataminen aloitettiin sillä, että usein ennenkin apinan virkaa toimittamassa nähty pikkuveljeni Antti kiipesi kuuseen saha hampaissaan ja teki aukon nostokoukulle.
Sitten paikalle saapui neliakselinen 55tonnin Krupp-autonosturi.
Nostokoukku heilautettiin kuuseen Antille, joka kiinnitti sen tukevasti rungon ympärille.
Täytyy sanoa, että tässä vaiheessa hirvitti jo ensimmäisen kerran. Oli melko hurjan näköistä, kun paksu ketju, jonka päässä on järeän näköinen koukku, heiluu ilmassa. Ehdin laskea kauhuissani moneenko ikkunaan ketju voi osua, ennen kuin Antti saa sen kiinni. Miten paljon kattotiiliä tippuu jos koukku osuu katolle ja minkäkokoisen reiän tuolla virityksellä voi saada eteisen seinään. Totuuden nimissä kerrottakoon, että ketju koukkuinen ei ollut missään vaiheessa edes lähellä osua taloon, allekirjoittanut nyt vain sattuu olemaan aavistuksen heikkohermoinen.
Tässä välissä Antti laskeutui pois kuusesta.
Sitten oli vuorossa itse kuusen katkaisu. Minä seisoin terassilla kynsiä purren ja jännitin tulevaa. Onneksi jossain vaiheessa sain muistutettua itseäni siitä, että niitä kuviakin voisi ottaa.
Kuusi nostettiin ilmaan (kanto kuvan oikeassa alakulmassa).
Ja minä pidätin hengitystäni kuusen lentäessä.
Tässä kuva ketjusta ja siitä miten se oli kuusen ympärillä.
Kuusi jätti taakseen luonnollisesti kannon ja järkyttävän tunteen pihan yhtäkkisestä kasvamisesta. Naapuri tuli sanomaan, että hänen keittiöönsä tuli yhtäkkiä sellainen tunne kuin joku olisi sytyttänyt valot. Emme olleet tajunneet miten paljon kuusi oli varjostanut paitsi omaa kotiamme ja pihaamme, mutta myös naapureita.
Kuusi laskeutui väliaikaisesti portaiden eteen.
Seurasi alaoksien karsimista, kuusen lyhentämistä moneen otteeseen tyvestä ja paljon jännitystä.
Eniten jännitystä tapahtumaan toi tuuli, joka pyöritti kuusta välillä hyvinkin villisti ilmassa, kun sitä nostettiin ja siirrettiin tyveä lähemmäs porttia, jotta kuusi saatiin mahtumaan pihatielle. Ja kyllä näyttivät ihmiset pieniltä kuusivanhuksemme alla.
Kari yritti ohjailla kuusta tyvestä (ei, Kari ei nosta kuusta, vaikka kuva niin antaakin olettaa).
Vihdoin kuusta oli saatu lyhennettyä tarpeeksi ja oli aika laskea kuusi maahan.
Kuusen monihaarainen latva, joka osoittautui vielä monihaaraisemmaksi kuin olimme osanneet kuvitellakaan.
Kun latvoja alettiin karsimaan pois tuntui, että niitä vain riittää ja riittää. Lopulta latvojen määrää oli mahdotonta laskea, koska jokainen oksa haarautui niin moneksi, ettemme enää pystyneet määrittelemään mikä on latvaa ja mikä ei.
Kuusen latvasta löytyi myös ennätysmäärä käpyjä. Lisäksi kuusi sisälsi komean kokoelman vanhoja harakan ja oravan pesiä.
Nyt totuttelemme uuteen valoisaan ja avaraan pihamme.
Huomiseksi jäi vielä siivoamista, havujen viemistä kaatopaikan puutarhajätteen keräyspisteeseen, polttokelpoisten oksien karsimista ja runkopölkkyjen paloittelua.
Minut yllätti tässä operaatiossa moni asia. Ensinnäkin tuulen äkkinäinen voimistuminen ja sen tuoma jännitys. Kun 12 metrinen ja neljä tonnia painava (nosturissa oli vaaka) kuusi pyörii edessä, se on aika villi näky. Toiseksi luulin, että operaatio olisi ollut jotenkin suurempi ja vaikeampi. Olin jännittänyt kuusen kaatamista etukäteen vaikka miten pitkän aikaa. Pelkäsin kaiken mahdollisen rikkoutuvan. Mutta yksikään omenapuun oksa ei saanut vaurioita, eikä edes Alppiruusu vahingoittunut, vaikka se kasvoi osittain jopa kuusen alla. Kolmanneksi, olin yllättynyt miten pian kaikki oli ohi. Koko operaatio kesti vain puolitoista tuntia.
Kiitokset Antille, Vekalle ja nosturikuskille!
-Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti